EDELLINEN SIVU

05.11.2007

Haapajoki-Arkkukari Raahesta Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2007

 

Pohjois-Pohjanmaan Maakuntapäivänä palkittiin tänään Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2007, joka on Haapajoki-Arkkukari Raahesta. Vuoden Kylä sai tilaisuudessa 2500 euron tunnustuksen ja keraamisen muiston sekä kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Palkinnon luovuttivat kylälle maakuntajohtaja Pentti Lampinen Pohjois-Pohjanmaan liitosta, puheenjohtaja Matti Viitala Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:stä ja aluevaltuuston pj. Eino Lumiaho Raahen seutukunnasta.

Haapajoki-Arkkukari Raahesta on suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti tehnyt työtä kylänsä kehittämiseksi. Kylä on erittäin aktiivinen ja tehnyt määrätietoisesti ja pitkään hyvin monipuolisesti kylänsä kehittämistyötä. Tällä hetkellä konkreettisessa yhteistyössä ovat mukana kylän lapset, nuoret ja aikuisväestö. Yhteistyö on luonut samalla pysyviä toimintamalleja ja ihmissuhteista mm. seitsemällä kyläkulmalla on omat kylävastaavat talkootyötä varten.

Viimeisin suurin urakka on ollut Kyläpirtin rakentaminen Järvelänjärven rantaan 8-tien varteen. Lisäksi kylän ilmettä on parannettu mm. pyöräkatoksin, viimeisimpänä on yhteisen jätehuollon järjestäminen. Tonttipörssitoiminnan kautta kylään on saatu 5-7 uutta taloutta/ vuosi. Kyläyhdistys on myös huomioinut kaikki kyläläiset erilaisten tapahtumien kautta ja kehittämällä vapaa-ajan ja nuorten palveluita; kylällä on mm. valaistut ladut, leikkikentät, kaukalo, kaksi uimarantaa, liikuntasali, skeittirata, hiihtopuisto sekä patikointi-, hiihto- ja ratsastusreitit. Haapajoki-Arkkukari tunnetaan myös savusaunoistaan ja saunaperinteen ympärille järjestetyistä tapahtumista ja kilpailuista.

Kylä on saanut toteutettua toimintaansa esimerkillisen hyvän yhteistyön kautta. Eräs yhteistyötaho on Raahen Kylät ry, joka on oman alueensa kylien etujärjestö.

Pohjois-Pohjanmaan Vuoden 2007 Kyläksi haki kolmetoista kylää eri puolilta maakuntaa. Niistä valittiin viisi loppufinaaliin. Näihin viiteen kylään; Pohjois-Iin kylä, Ii, Olhavan seudun kylät, Ii, Ahmaskylä, Utajärvi, Läntisranta, Vihanti ja Haapajoki-Arkkukari, Raahe, tutustuttiin kylävierailuiden kautta ja lopullinen valinta tehtiin vierailujen perusteella.

Vuoden Kylä on Pohjois-Pohjanmaalla valittu vuodesta 1997 lähtien vuosittain. Vuoden Kylän valitsee Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallitus yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan liiton, Pro Agria Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen kanssa.


Lisätietoja:
Haapajoki-Arkkukari, Raahe, Paavo Silvola 050-404 1915
Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kaisa Uusioja puh. 050-569 6330.
Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry, pj. Matti Viitala, puh. 0400-285293

Kopioitu:Pohjois-Pohjanmaa

 

Nyt kyllä kiertää kylällämme Vuoden kylä- kiertopalkinto. Haluatko ottaa palkinnon vastaan. Alla olevasta dokumentista saat tarvitsemasi ohjeet.

Vuoden Kylä kiertopalkinto

 

 

EDELLINEN SIVU

Historiikki

Kotiseutumuseo

Vanhainkoti

Koulu ja esikoulu

Siniluodon kioski

Kyläpirtti

Siirtolapuutarha

Tontit

Yritykset

Kartta